Hoivakoira

Taustaa

”Koira-Helena”taustaa-1 KOIRA-HELENA on erään hyvän ystäväni minusta muille ystävilleen käyttämä lempinimi. Koen kunnia-asiana kantaa tuota etuliitettä nimeni yhteydessä. Mitään taianomaista ei kuitenkaan koirasuhteeseeni liity, päinvastoin – kuten seuraava esimerkki ehkä havainnollistaa. Havahduin kun vanhempieni naapuri, parhaan lapsuudenystäväni isä tokaisi nähdessämme pitkästä aikaa, että taidan sitten tykätä koirista enemmän kuin miehistä. Toteamus juonsi juurensa siitä tosiasiasta, että koirat ovat aina olleet korvaamattoman tärkeä osa elämääni. Sen sijaan muu kyseiselle naapurille näyttäytynyt elämäni – työ- ja asuinpaikat sekä myös parisuhteet– on ollut välillä hyvinkin lyhytjänteistä ja muutosherkkää. Koirien myötävaikutuksella olen kuitenkin pikku hiljaa hahmottanut omaa polkuani. Olen löytänyt elämäniloa, luottamusta ja samalla jaksanut kasvaa ihmisenä. Olen uskaltautunut valitsemaan enemmän omannäköistäni käytännön arkielämää, toteuttamaan tärkeiksi pitämiäni arvoja tässä ja nyt, sen sijaan että esimerkiksi vain lukisin, analysoisin ja pohtisin asioita itsekseni. Tämän omakohtaisen kokemukseni myötä koen tärkeäksi ja myös velvollisuudekseni toimia Hoivakoira-näkökulman edistämiseksi. Uskon, että koirat voivat auttaa ihmisiä elämään täydempää elämää, voimaan paremmin ja että olemme toistaiseksi oivaltaneet niiden kyvyistä ja merkityksestä ihmisille vasta pienen osan.

 

Alusta asti olen nauttinut nimenomaan koirien maailmaan tutustumisesta. Koira omana persoonanaan ja lajinsa luontaisen käyttäytymisen ilmentäjänä ovat pitäneet minua otteessaan yli kolmekymmentä vuotta, eikä loppua näy. Omaa koiraa en monen kohtalotoverin tavoin saanut lapsuudenkotiini, joten erilaiset naapuruston koirat saivat minusta – ja minä heistä – säännöllistä lenkkiseuraa. Sittemmin aikuisiällä omien karvakorvien liityttyä seuraani olen päässyt syventymään myös koiralauman käyttäytymiseen ja keskinäisiin suhteisiin.Hoivakoiran alkutaivalta leimaa myös vapaaehtoistoimintani Lohjan seudun mielenterveysseurassa. Tukihenkilökurssin jälkeen toimin hetken aikaa ryhmänohjaajana, jonka jälkeen innostuin selvittämään mahdollisuuksia ottaa koiria mukaan vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön. Keräsin kokemuksia aiheesta sekä Suomesta että ulkomailta ja teimme Lohjan seurassa pienimuotoisen käytännön kokeilun. Pikku hiljaa alkoi hahmottua idea tukikoirakkotoiminnasta. 2011-2012 vuosiksi saimme Lohjan seuraan RAY:n hankerahoituksen tukikoirakkotoiminnan mallintamiseksi. Tänä päivänä tukikoirakoita on jo koulutettu yhteensä

toistasataa seuraavilla paikkakunnilla: Lohja, Veikkola (Kirkkonummi), Vantaa ja Järvenpää. Toimintaa on myös useilla muilla paikkakunnilla, Kajaani todennäköisesti pohjoisimpana kaupunkina. Valtakunnallista koordinaatiota tukemaan perustimme vuonna 2012 Koiratoiminnasta hyvinvointia –yhdistyksen, joka kokoaa asiasta kiinnostuneet yhteen riippumatta siitä minkä yhteisön nimissä koirakko hyvinvointitoimintaa tekee. Tärkeintä on yhteinen kiinnostus koiratoiminnan hyvinvointivaikutuksiin.

taustaa-2
Kuvaaja: Jan Tanskanen

 

Ammatilliselta koulutukseltani olen alun perin kauppatieteilijä (KTM, BBA). 13 vuoden kansainvälisen markkinointiin liittyvän uran jälkeen olen kuitenkin orientoitunut viime vuosina enemmän ja enemmän kutsumukseni suuntaan, kasvatuksen ja sosiaali- ja terveysalan pariin. Onnekseni olen saanut yhdistää tähän toimintaan myös minulle tärkeät elämänkumppanit, koirat. Tästä yhdistelmästä syntyi yrittäjä-Helena ja toiminimeni Suomen Hoivakoira vuodenvaihteessa 2009-2010. Näen yrittäjyyteni omaksi tavakseni ajaa tärkeiksi kokemiani asioita ja vaikuttaa yhteiskunnallisesti. Käytännössä olen viimeiset vuodet tehnyt erilaisia kehittämiseen liittyviä projektitöitä Hoivakoiran mission viitekehyksessä. Samanaikaisesti olen opiskellut sopivaan tahtiin. Viimeisimpänä koulutuksena kävin vuoden 2012 aikana Suomen Mielenterveysseuran vapaaehtoistyön tukiohjaajakoulutuksen, joka antaa pätevyyden työnohjaamiseen. Käytännössä kyse on osaamisesta tukea ihmisten työssä jaksamista ja kykyä kannustaa ihmisiä vastuunottoon omasta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Viimeksi mainittuun liittyen opiskelen paraikaa joogaopettajaksi Suomen Joogaopistossa, joka on  johdattanut jälleen uudelle hyvinvoinnin löytöretkelle.

Tällä hetkellä työskentelen Lohjan Kulttuuripajan hankevastaavana. Kyse on Sosiaalipedagogiikan säätiön hallinnoimasta RAY:n tukemasta hankkeesta, jossa perustetaan Lohjalle toiminnalliseen vertaistukeen perustuvaa nuorten mielenterveyskuntoutujien Kulttuuripajaa. Toimintamalli perustuu kuntoutuskäsitykseen, jossa keskitytään sairauden sijaan ihmisen voimavaroihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Mielenterveyskuntoutujia koulutetaan ohjaamaan toisilleen erilaisia kulttuurin ja taiteen alojen pienryhmiä. Mallissa korostuu puheen sijaan tekeminen. Tavoitteena on löytää luovan ryhmätoiminnan myötä luontevia välineitä elämänhallinnan sekä sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja edelleen työ- ja toimintakyvyn parantamiseen. Yksi ryhmätoiminnan teemoista Lohjalla on koiratoiminta (koirakävelyt, koirakahvila, teemaryhmät). Toiminnan suunnittelussa olemme hyödyntäneet tukikoirakkotoiminnan kokemuksia ja yhteistyötä (toimimme Lohjalla mielenterveysseuran kanssa samoissa toimitiloissa), sekä sosiaalipedagogisen eläintoiminnan periaatteita. Pitkäaikainen unelmani voimaannuttavasta koirapolusta tuntuisi olevan jälleen askeleen lähempänä toteutumistaan.

Koirien omistaminen ja niiden kanssa touhuaminen ovat saattaneet minut myös koirien luonne- ja käyttöominaisuusasioiden pariin. Kennelalan koulutuksestani mainittakoon ylituomarikurssi 1, palveluskoiraliiton koiranohjaaja- ja koulutusohjaajakurssit, koetoimitsija 1 ja PK-koetoimitsijakurssit sekä Kennelliiton kasvattajakurssi. MH-luonnekuvauksen toimihenkilökurssit olen suorittanut C, B ja A-tasolla. Kuvaajaopinnot olen toistaiseksi keskeyttänyt, koska priorisoin aikani hoivapuolelle. Kuulun myös Suomen Lancashire Heeler-yhdistyksen luonnetoimikuntaan. Olen allekirjoittanut Suomen Kennelliiton ja harrastamieni rotujen, Suomen Lancashire Heeler -yhdistyksen ja Suomen Hovawart -yhdistyksen kasvattajasitoumukset. Pienimuotoisen kasvatustyöni tavoitteita ovat koirien rodunomaisten käyttöominaisuuksien vaaliminen sekä yhteiskuntakelpoisuus – mutkattomuus tavallisessa arjessa. Kasvatuksen terveysasioiden suhteen tukeudun rotujen asiantuntevien jalostustoimikuntien apuun.Omien koirieni kanssa olen harrastanut ja käynyt kokeissa palveluskoirapuolella sekä tokoilemassa. Kaiken yhdessä tekemisen taustalla minulla on loputon koiriin liittyvä oppimisenjano sekä riemu koirien kanssa puuhailusta. Tulevaisuudessa keskityn treenikenttien sijasta kuitenkin enemmän hoivakoirakulttuurin edistämiseen ja käytännön hoivakoiratoimintaan. Kentän reunalta minua kuitenkaan tuskin saa kokonaan häviämään. Ihmisen ja koiran vuorovaikutus eri muodoissaan pitää otteessaan varmasti seuraavatkin 30 vuotta. taustaa-3

HOVAWART-LEHDEN (4/2009) KIRJOITUS HOFFIEN PK-MESTARUUSREISSUSTA 2009

Tervehdys hoffikansalle! Tässä ilmielävä todiste siitä, että koiraharrastuksessa tunneskaala on ääripäitään myöten käytössä. Rudin kanssa elämä on aina sisältänyt vauhtia ja värikkäitä tilanteita, mutta mestisreissu oli tähänastisen taipaleemme mahtavin jymy-yllätys.

Yhteiselämämme tilkkutäkki sai alkunsa vuonna 2004, kun kävimme Esa Tapion kanssa Ruotsissa, pienessä Lillhärdalin kylässä Bodilin luona testaamassa hoffipentuetta. Kyseessä oli vanhemman hoffini Viivin siskopuolen (Gierrat Anaras) tyttären, Gierrat Ciknan, ja Elliegårdens Black Harcon pentue. Olin Viivin ja sen lähisukulaisten myötä tykästynyt Gierrat-koirien käyttöominaisuuksiin, erityisesti taistelutahtoon ja toimintakykyyn. Harcossa minua viehätti koiran energisyys, avoimuus ja hyvä saalisvietti. Myönnettävä on, ettei uroksen ulkonäkö myöskään ollut hullumpi – se lumosi minut lopullisesti. Reissun perusteella Rudi osoittautui sairaan ahneeksi – söi sisarustensa ruoat systemaattisesti kupeista yksi toisensa jälkeen muiden pitäessä ruokailusta leikkitaukoa, rohkeaksi – teki varsin itsenäisiä tutkimusmatkoja kotipuutarhassa ja olipa se vielä innokas rätin repijäkin.

Rudin tultua taloon tutustuimme kesällä pelto- ja nurmikkojälkeen. Muutoin ensimmäinen vuosi kului satsaten lähinnä kontaktiharjoitteluun sekä erilaisiin tempputreeneihin (istu, maahan, seiso, sivu jne.). Tärkeimpänä pidin kuitenkin oikean viettivireen ja myönteisen mielikuvan liittämistä tottiskenttään. Viivin kanssa tämä oli jäänyt aikoinaan puutteelliseksi. Rudin kanssa kävimme leikkimässä erilaisilla kentillä. Teimme asioita, jotka olivat helppoja meille kummallekin ja näin pääsin vahvistamaan positiivista tunnetta. Syksyllä aloitimme hakutreenit, joita jatkoimme niinkin kauan kuin kolmisen vuotta ennen kuin osallistuimme ensimmäiseen kokeeseen. BH-kokeessa tosin kävimme kahteen otteeseen Rudin ollessa parivuotias. Tuplakäynti siksi, että ensimmäisellä kerralla satuimme saamaan pariksemme juoksuisen nartun. Yksilöliikkeet sujuivat mukavasti, mutta siirtyessämme paikallaolopaikalle Rudi haistoi neidon sulotuoksut ja säntäsi koeparimme perään. Siitä alkoivat sitten korjailutreenit. Koirathan oppivat hirveän nopeasti ja helposti, kun palkka on supermotivoiva. Tässä tapauksessa kävi niin, että jatkossa Rudi tottiskentällä heti autosta ulostultuaan nosti nenän ilmaan ja tsekkasi missä päin kenttää ”pimut” tällä kertaa luurasivat. Tapausta korjattiin tiiviisti puoli vuotta, jonka jälkeen BH sujui paremmin marraskuussa 2006.

2007 keväällä laumaamme liittyi lancashire heeler narttu Hippu. Rudin kannalta olennaista oli se, että Hippu toi tullessaan järkevämmän suhtautumisen nartun kiimakiertoon. Pari juoksua seurattuaan Rudi huomasi, että nartun juoksussa on vain joitakin päiviä, jotka oikeasti ovat merkityksellisiä. Näin ollen Rudi oppi jättämään rauhaan nartut, jotka tekivät juoksua tai olivat juuri juosseet. Tällä oli suuri merkitys erityisesti tottiksen keskittymisen kannalta, joka oli horjunut ensimmäisen BH-kokemuksen myötä. Sitten tuli taas roppakaupalla vastoinkäymisiä. Työni puolesta jouduin muuttamaan useamman kerran muutaman vuoden sisällä ja pariin otteeseen Rudi sai köniinsä oikein urakalla uusissa kotiympäristöissä. Tilanteet olivat sikäli kurjia, että vieraat koirat tulivat vapaina päällemme, kun omat koirani olivat kytkettyinä. Rudi menetti luottamustaan kykyyni suojella laumaa. Se alkoi kyräillä uusissa paikoissa vieraita koiria, jotta varmasti huomaisi ajoissa jos joku koira saisi päähänsä hyökätä meitä kohti. Näitä kokemuksia ennen Rudi oli sosiaalinen ja avoin myös vieraille uroksille, vaan vahvoista kokemuksista se oppi välittömästi tässäkin asiassa. Tapahtui vielä kolmas purematapaus, tämä hakukokeen loppuseremonioiden jälkeen parkkipaikalla, jolloin kanssakilpailijan autosta karkasi uros Rudin päälle. Aiheeseen liittyy vielä sellainen nurinkurinen puoli, että Rudi ei osaa tapella. Jos tappeluun joudutaan, Rudi on aina se jota viedään eläinlääkäriin paikattavaksi. Lopputulemana näistä yhteenotoista oli se, että uusissa ympäristöissä, joissa on vieraita koiria, Rudi on käskyttä kulkiessaan vähän epävarma. Sitten kun ryhdytään töihin ja Rudi ”pääsee käskyn alle”, toiset koirat eivät enää häiritse.

Nelivuotiskesänä kävimme Rudin kanssa hakuilemassa kokeissa kaiken kaikkiaan viisi kertaa. Yksi kohokohta oli PK-rotuottelu Lahdessa, jonka hoffijoukkueeseen meillä oli Rudin kanssa kunnia kuulua. Saavutimme tuolloin joukkuepronssia, vaikkakin meillä oli Rudin kanssa pari hankalaa liikettä tottiksessa vielä tuolloin. Paikallamakuu (jossa Rudilla tapana nousta jättövaiheessa seisomaan hetkeksi) ja estenouto. Jälkimmäinen ilmeni niin, että Rudi keksi kokeessa aina uuden tavan suorittaa kyseisen liikkeen. Tuolloin kutsuinkin sitä apinaksi, joka haluaa vain hauskuuttaa yleisöä. Vastalääkkeenä kävimme treenailemassa useilla eri kentillä ottamassa vain telinenoutoja. Treeneissä ongelma ei kuitenkaan ilmennyt, vaan ainoastaan koetilanteessa. Lopulta keksimme puuttua väärään toimintatapaan nimenomaan koetilanteessa. Korjaus tapahtui voittajaluokan ensimmäisessä hakukokeessa Raisiossa.Yksi ratkottu haaste lisää – tottispisteemme harppasivat 7-alkavista 8-alkaviksi. Menneenä Rudin viisivuotiskesänä siirryimme hakuilun jälkeen jälleen pitkästä aikaa jäljestelemään ja rotumestikset olivat meidän kaiken kaikkiaan neljäs jälkikokeemme. Lähdimme mestiksiin tekemään ensimmäistä voittajaluokan jälkikoesuoritusta ja selvittämään miten kesän jälkitreenit olivat tuottaneet tulosta.

Päivästä jäi oikeastaan mieleen vain se, että jokaisella osa-alueella Rudi teki lähes nappisuoritukset. Maastopisteitä menetimme 2 janalta, kun Rudi oikaisi jäljelle. Varsinainen jäljestämisosuus meni mielestäni tarkasti ja nopeasti. Esineruutuun Rudi pääsi ensimmäisenä koirana ja toi kolme esinettä kolmella pistolla kahdessa minuutissa. Maastopisteet yhteensä 198p. Tottiksessa pisteitä meni kevyistä kosketuksista noudoissa ja omista turhista vartaloavuista jäävissä, joista olen kuullut aikaisemminkin, vaan enpä ole laiskuuttani ottanut vinkeistä vaarin. Pisteet yhteensä 97p. Yhteensä 295p ja JK3, hovawarttien jälkimestaruus ja pk-mestaruus 2009.

Kaiken kaikkiaan Rudilla on kilpailukirjassa 9 PK-koetta kahden BH-kokeen lisäksi. Pyrin melko säästeliäästi käymään kokeissa, koska haluan koiran osaavan kokeen edellyttämät tehtävät ja tuntevan olonsa kotoisaksi koetilanteessa. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, että koira on valmennettu kestämään pitkäkestoisempaa suorittamista ilman välipalkkausta ja näin ollen toimii koetilanteessa hyvällä, mielellään loppua kohti paranevalla vietillä. Tämän viettitilan ylläpitäminen on helpompaa, kun annan koiran näyttää kokeen vaatiman ”koko osaamisarsenaalin” vain harvakseltaan. Viettitila perustuu meillä siihen, että yhdessä tekeminen on aina hauskaa, yllätyksellistä ja palkitsevaa. Toki treeneissä tulee aina mutkia matkaan, mutta treenit päätetään onnistumiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että sekä ohjaajan että koiran pitää olla tyytyväisiä. Treeni perustuu siihen, että opetan koiraa leikkimään kanssani, leikin sisältö on (pitkälti omistajan mielikuvituksen puutteesta johtuen) yhtä kuin kokeeseen kuuluvia osasuorituksia. Harjoittelemme pieniä paloja kerrallaan ja pikku hiljaa liikkeiden ketjutuksia suorituskestävyyden lisäämiseksi. Ketjutuksen idea on toimia virettä nostattavana. Koekäynti on ajatteluni mukaan koiran näkökulmasta vain ”treenikerta jolloin tehdään tuttuja juttuja, mutta vähän normaalia enemmän samalla kertaa ja palkat ovat vastaavasti normaalia suuremmat”. Kokeet ovat minulle vain mittareita, käyn kokeessa tsekkaamassa onko oma tuntumani koiran osaamisesta todenmukainen. Kaiken puuhailun taustalla minulla on loputon oppimisenjano ja kutsumus puuhailla koirien kanssa.

Kotisivut yritykselle | Kotisivupalvelut