Hyviä tekoja 2020

Hoivakoiran 10v synttäreiden merkeissä haastamme kaikki välittävät ihmiset mukaan piikkilankatempaukseen.

PIIKKILANGAT POIS METSISTÄ

Langat ovat perua eläinten laidunten aitaamisesta, mutta niiden käyttö on ollut kiellettyä jo pitkään. Metsästä löytyvät langat ovat vaaraksi kaikille kulkijoille, sekä metsän eläimille että ihmisille, koirille ym. Ihminen voi selvitä maanrajaan pingottuneesta langasta säärihaavalla, mutta pahimmillaan eläimet jäävät kiinni lankoihin kuin viheliäiseen ansaan. Langat erottuvat maastosta parhaiten kevätaikaan, tokikin niitä voi poistaa koko sulan maan ajan.

Haastamme liittymään tempaukseen! Ota mukaan kaverisi tai vaikkapa isompikin porukka. Varaa mukaan ämpäreitä/ tynnyri tai jokin muu soveltuva, kestävä astia langoille. Langat saa usein poikki perinteisillä oksasaksilla, mutta toki voimakkaammat pihdit tai leikkurit kannattaa ottaa myös mukaan jos sellaisia omistaa.

Lähetämme kiitoksena osallistumisesta ensimmäisille ahkeroijille (yht. 50kpl) Hellyys kuuluu kaikille –juhlavuosipipot. Pipoa voit tiedustella lähettämällä kuvan keruusaaliista sekä tiedot keruupaikasta, ryhmän koosta ja yhteystiedot osoitteeseen helena.prepula@gmail.com. Pidätämme oikeuden julkaista kuvia ja niihin liittyviä tietoja juhlavuosiviestinnässämme.